perjantai 6. huhtikuuta 2018

Katseenvangitsija olohuoneen seinällä

Tuossa toissa viikolla pähkäilin olohuoneen tai oikeastaan porraskäytävän tyhjän seinän kohtaloa. Tyhjä valkoinen seinänpätkä kaipasi kipeästi jotain katseenvangitsijaa ja halusin siihen jotain hieman erikoisempaa kuin tavallisen taulun.




Olen jo pitkään haaveillut itämaistyyppisistä puisista seinäornamenteista, mutta esimerkiksi vanhassa kodissa sellaiselle ei ollut paikkaa. Nyt löysinkin Suomenojan Cobellosta jotain vielä hienompaa ja porrasseinälle päätyi tämä suuri 90cmx90cm kokoinen peltitaulu.

Edelleen myös ne puiset vastaavat versiot houkuttelevat ja voipi olla, että jotain sellaista tullaan näkemään meidän aikuisten makuuhuoneessa alakerrassa. Myin meidän vanhan sängynpäädyn tädilleni ja olenkin ajatellut, että perinteisen sängynpäädyn sijaan sängyn taustaseinälle voisi laittaa jotain erikoisempaa.



Tämä kulutettu musta peltitaulu toi olohuoneeseen ja koko yläkertaan ihan omanlaisensa fiiliksen ja iso näyttävä taulu onkin varsinainen katseenvangitsija.

Olen todella tyytyväinen tähän hankintaan ja nyt ilme on viimeistelty.

Mies tosin sanoi, että yhdistettynä taulu tuohon marokkolaiseen rahiin, puuttuu enää vesipiippu olohuoneesta! Myönsi kuitenkin taulun olevan kaunis! ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luetuimmat