perjantai 5. helmikuuta 2016

Vohvelibrunssi

Uusimmasta K-ruoka lehdestä innostuneena järkkäsin viime viikonloppuna vohvelibrunssin perheellemme. En ole aiemmin tehnytkään vohveleista suolaisia versioita ja meidän pöytään päätyikin ihania brunssille sopivia BLT-vohveleita. Näiden suolaisten herkkujen lisäksi tein kasan vohveleita kermavaahdon, marjojen, hedelmien, vaahterasiirapin ja sokerin kanssa nautittavaksi.

Kattauksesta ja brunssista tuli niin herkullinen ja mieluinen meille kaikille, että ajattelin jakaa kuvat täällä blogissakin.




Vohvelitaikina:

n.15kpl

3 kananmunaa
3dl maitoa
3dl vehnäjauhoja
1dl ruisjauhoja
1tl leivinjauhetta
suolaa 3/4dl sulatettua voita
2dl vichyä

Riko munat kulhoon ja vatkaa käsin rakenne rikki. Lisää maito. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja kaada taikinan sekaan kahdessa osassa. Lisää suola ja rasva.

Anna kohota ainakin puoli tuntia. Lisää vichy ja sekoita tasaiseksi.



BLT-vohvelit:

Vohveleita edellisen ohjeen mukaan.

Lisäksi pekonia, salaattia, tomaattia, majoneesia ja grillitikkuja.

Paista pekonit uunissa 220 asteessa. Laita pekonit foliolla vuoratun pellin päälle ja kylmään uuniin, jolloin niistä tulee erityisen rapeita. Nosta valmiit pekonit talouspaperin päälle, jotta suurin rasva jää paperiin.,

Leikkaa vohvelien sydämet irti ja kasaa yhden vohvelin sydämet yhdeksi leiväksi. Laita väleihin majoneesia, salaattia, tomaattia ja pekonia.



Älyttömän hyviä, kannattaa kokeilla!

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ruokien kuvaaminen on mun mielestä haastavaa, mutta nämä kyllä näyttävät todella herkullisilta myös kuvissa! :)

      Poista
  2. Ihanan näköisiä ja varmasti menee kokeiluun! Mahtava idea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nää oli lehden kuvissa niin houkuttelevia, että innostuin kokeilemaan. Ja saa varioitua monenlaisia jokaisen omaan makuun! :)

      Poista
  3. Namnam, nyt alko tekemään mieli vohveleita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä olivat kyllä todella nam, joten eikun vaan vohveleiden tekoon! ;)

      Poista