perjantai 28. elokuuta 2015

Olohuoneen himotuksia

Kirjoitin vissiin blogissakin joskus kuinka olen täysin pettynyt nykyisen sohvamme laatuun ja jo pitkään ollaan haaveiltu uudesta sohvasta tietämättä kuitenkaan varsinaisesti millaisen haluamme ja vaikka olisimme tienneet, emme olisi raaskineet sohvaa uusia, koska kyseessä nyt ei kuitenkaan kovin vanha huonekalu ole.

No, nyt tiedetään, mitä halutaan ja tästä on ehkä pikkuhiljaa jo muodostumassa pieni pakkomielle. Kyseessä ei kuitenkaan ole tuote, jonka voisi hakea kävelemällä kauppaan ja ostamalla tuotteen. Ollaan joskus aiemminkin tätä mietitty ja nyt ollaan varmoja, että halutaan 60-70-luvun sohva, muotokieleltään samanlainen kuin entisöity vanha nojatuolimme.





Vanha, siro sohva sopisi aivan täydellisesti meidän olohuoneeseen!

En muuten jaksanut ottaa uusia valokuvia olohuoneesta postausta varten ja nämä ovatkin jo vanhoja kuvia. Muutoksena vain kylläkin sohvatyynyt ja tuon jalkalampun puuttuminen. Lampun sain vihdoinkin hetki sitten aikaiseksi laitettua facen paikalliskirppikselle ja se pääsi uuteen kotiin. Lamppu ei miellyttänyt muotokieleltään ja on muutenkin ollut meillä täysin tarpeettomana.

Mutta palatakseni vielä sohva-asiaan... Jonkin verran esimerkiksi torissa on tämäntyylisiä sohvia myynnissä, mutta vielä ei ole tullut täydellista vastaan. Toiveena olisi, että nyt löytyisi kohtuu hyväkuntoisella kankaalla oleva sohva, jonka sitten verhoiluttaisimme uudelleen kunhan sohva on ensiksi kotiutunut ja varmuudella tiedämme minkälaisen kankaan haluamme. Vaikka todennäköisimmin se tulisi olemaan jonkinsävyinen harmaa. Mikäpä muukaan!?



Ja koska aina on kiva haaveilla, voisi pieni vaihdos kattolampunkin suhteen olla paikalteen. Katossa on tällä hetkellä Ikean tosi peruslamppu, joka on kyllä kieltämättä aika karsea (ja kaverin sanoja lainatakseni muistuttaa ihan liikaa mäkkärin ketsuppipurkkia...). Lamppu tuli ostettua edellisen asuntomme olohuoneeseen lähes viisi vuotta sitten, kun haluttiin jokin ei huomiota herättävä, hyvin valaiseva kattolamppu. Olisi tietysti voitu parempikin valinta tehdä...

Muutama hieman tyylikkäämpi vaihtoehto voisi olla tässä:

Kuvat: 1.2.3.4.

Nyt täytyy vain pitää silmät auki sopivan sohvan suhteen, kyllä se oikea tulee vielä vastaan. Lamppuhankintaakin kannattaa tosin lykätä siiihen, että saisi sen täydellisen sohvan. Sohva on kuitenkin niin pääosassa olohuoneessa, että sen mukaan on helpompi katsoa minkälainen valaisin tilaan sopii parhaiten.

Mitä te pidätte 60-70-luvun muotokielestä?
Entä nämä metallikehikkovalaisimet, onko jo liian nähtyjä?

6 kommenttia:

  1. Se millaisen kuvan minä olen saanut blogisi perusteella kuvailemasi sohvan tyyli ja kuvissa olleet valaisimet sopivat täydellisesti teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva! Ja musta on kiva, kun huonekalut ovatkin tietyllä tapaa eri paria, sellaisia keräiltyjä. :)

      Poista
  2. Olisi varmaan täydellinen sohva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä! Kun ympäristö muuten on kohtuu moderni, ei fiiliksestä tule liian mummolamainen :)

      Poista
  3. Päivittäin seuraan onko uusia päivityksiä tullu, vaikka harvoin tulee enää kommentoitua (ku oli niitä ongelmia kommentoinnissa joskus). Mut tähän on pakko kommentoida, ja luin myös T:lle ääneen ku niin tunnistin itseni tuosta ketsuppipurkki-jutusta! :D

    Jäken mamma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhah, hyvä! :D mulla on niin jäänyt se mieleen ja on kyllä niin osuva kuvaus! ;)

      Poista