perjantai 29. toukokuuta 2015

Materiaonnea ja helppo kesäherkku

Ilmojen lämmetessä ja ruokailujen, etenkin välipalojen, siirtyessä enemmän ulkotiloihin, olen kaivannut käyttöömme lisää tarjottimia. Meiltä löytyy ennestään yksi pyöreä tarjotin, mutta olen viime aikoina kaivannut myös toista eri muotoista.

Piipahdin tällä viikolla kauppa- ja apteekkireissun yhteydessä Clas Ohlsonilla ja kuin tilauksesta osui silmääni aivan mielettömän ihana bambutarjotin. Hetkeäkään epäröimättä lähti tämä kaunokainen mukaan!. 

  
Kuvio ja väri tarjottimessa ovat todella kauniit. Ja mikä ihaninta, pinta on samettisen sileä. Tarjotin pääsi heti testaukseen, kun söin välipalan pihalla. Kahvia ja pientä herkuttelua.



Helppoakin helpompi kesäherkku syntyy kermasta, mascarponesta sekä mansikoista. Vaahdota kerma, sekoita joukkoon mascarpone ja lisää oman maun mukaan sokeria. Sekoita joukkoon mansikoita. Kauniin annoksen saisi vielä koristelemalla esimerkiksi halkaistulla mansikalla sekä mintun lehdellä. Multa ei tähän hätään sellaisia löytynyt, mansikatkin nappasin pakastimesta! Kerma ja mascarpone jäi yli pojan synttärikakusta.


Kuvissa näkyvä jälkiruokakulho on "perintökalleus" äidiltäni. Meiltä löytyy näitä sekä sinisinä, että tällaisen kellertävän värisinä. Harvoin tulee vain käytettyä, sillä ovat melko ohkaista lasia, eikä näitä uskalla laittaa tiskikoneeseen. Eikä varsinkaan uskalla lasten käyttöön antaa! Mutta todella kauniit kulhot!



Mukavaa viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Selina! Kuvissa on mielestäni todella kauniit värit, kukkien sävy sopii tarjottimeen aivan ihanasti! :)

      Poista
  2. Hieno tarjotin, ja ihanan rauhallinen tunnelma kuvissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, tykästyin itsekin tarjottimeen! Ja tosiaan, rauhallinen tunnelma on meillä vain ja ainoastaan, kun lapset nukkuvat! ;)

      Poista