torstai 23. huhtikuuta 2015

Nautitaan hetkestä

Mä höösään ja touhuan koko ajan jotain. Pyrin tekemään lähes kaiken mahdollisimman nopeasti, eli ehkä myös vähän hosun. Ihan kuin koko ajan olisi kiire johonkin. Ja kun teen jotain - oli kyse sitten siivoamisesta, ruoan laitosta, lasten kanssa leikkimisestä tai salilla treenamisesta - mietin mielessäni jo sitä seuraavaa hommaa.

Toisaalta pidän tästä puolesta itsessäni, yleensä olen hyvin toimelias ja saan paljon aikaiseksi lyhyessäkin ajassa. Mutta usein toivoisin oppivani hölläämään ja nauttimaan hetkestä. Ja keskittymään kunnolla yhteen asiaan kerrallaan.

Aika kuluu muutenkin hurjaa vauhtia, eikä kiireessä eläminen ainakaan tunnu helpottavan sitä.



Kun jäin tytöistä äitiyslomalle, ilmoitin töihin palaavani syyskuussa 2015, eli siis tänä syksynä (!). Miehen kanssa on asiaa vatvottu jo oikeastaan koko tämä alkuvuosi, ja nyt kun päätös on vihdoin tehty, nappasin puhelimen käteen ja soitin pomolleni. Eli nyt se on sitten päätetty, töihin paluu siirtyi vuodella ja paluu sorvin eteen odottaa vasta syksyllä 2016. Tämän päätöksen jälkeen olo on jotenkin kepeä, ihanaa saada nauttia kotiäitiydestä vielä pitkään. Tytöt ovat tuolloin kaksi ja puolivuotiaita ja toivon, etä se osoittautuu heille hyväksi ajaksi aloittaa päiväkotitaival.

Toki joinain päivinä kaipaan jo kovastikin takaisin töihin, olenhan ollut poissa työelämästä jo kolme vuotta. Mutta toisaalta nautin tämän hetkisestä tilanteesta todella paljon ja haluan voida ottaa kaiken ilon irti tästä ajasta, kun lapset ovat pieniä ja on mahdollisuus olla heidän kanssa kotona.



Mennyttä aikaa kun ei koskaan saa takaisin, joten nautitaan hetkestä! Juuri nyt se tarkoittaa nauttimista hiljaisuudesta ja kupillisesta kahvia kaikkien kolmen nukkuessa päiväunia!



Kuvat eivät nyt liity varsinaisesti aiheeseen, mökkikuvista tulee aina vaan niin mukavan levollinen fiilis. Sellainen, että ei ole kiire mihinkään. Kuvat viime kesältä.

2 kommenttia:

  1. Ihana teksti! :) mä olen myös kohta puolisen vuotta kääntänyt ja vääntänyt sitä jäänkö vielä vuodeksi kotiin. Nyt päätös on sillä mallilla, että odotetaan toi veroehdotus ja ellei mitään yli tonnin mätkyjä tule, soitan töihin ja jään kotiin elokuuhun 2016. Jotenkin ihana ajatus saada vielä nauttia kiireettömistä päivistä kotiäitinä yli vuoden! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Onhan se ainutkertainen tilaisuus saada olla lasten kanssa kotona, että jos vaan on mahdollisuus, niin kannattaahan se hyödyntää. Tsemppiä päätökseen, toivottavasti ette saa mätkyjä! :)

      Poista