lauantai 14. helmikuuta 2015

Ompeluinnostus

Uskomattoman taitavan Annan innoittamana olen minäkin hyökännyt ompelukoneen kimppuun ja innostunut ompelemaan yhtä jos toista... Meidän kaapissa viime vuodet pölyttynyt ompelukone imaisi ensimmäiseen norsuun leikatut kankaat yhdeksi lanka ja kangasmytyksi, mutta onneksi monikkoäidit ovat tottuneet tekemään asiat (vähintään!) kahteen kertaan, joten eikun uusia paloja leikkaamaan ja äidin luokse toimivan ompelukoneen hakuun!



Eurokankaasta kävin hakemassa useampaakin ihanaa kangasta ja Annan vinkkaamia norsukaavoja apuna käyttäen on syntynyt jo pieni norsulauma! (Joiden takapuolet odottavat kylläkin vielä kokoonparsimista...)


Uusimpana kokeiluna on ommellut jätskit. Kaavat jätskeihin on omasta päästä heitetty ja vaativat vielä hieman hienosäätöä, jotta pääsee "suur"tuotantoon. Nuo ihanat pienet ostoskärryt ja ostoskorit löytyi Tapiolan Heikintorin Gift Shopista. Meidän poika ihastui näihin täysin ja kori kädessä on käyty ostoksilla jo moneen kertaan. Useimmiten autokaupoilla, jonka jälkeen kori on täynnä pikkuautoja!



Ideoita olisi pää täynnä, voi kun vaan olisi enemmän aikaa keskittyä tällaiseen tekemiseen. Ompelukonetta kun ei voi surruuttaa enää iltaisin lasten käytyä nukkumaan...

Nyt hyökätään ruoan laittoon ja odottamaan vieraita. Ihanaa ystävänpäivän iltaa kaikille!

P.s. muistakaa osallistua virkattujen hedelmälohkojen arvontaan! Arvonta on rekisteröityneille lukijoille ja päättyy huomenna illalla klo 20.00!

4 kommenttia:

  1. ihana että säkin oot innostunut :)

    VastaaPoista
  2. Huippua jos olen myötävaikuttanut tähän, ihan mahtavaa että olet innostunut käsitöistä jälleen!! <3 ja kuinka ihania norsuja, tuo pinkki valkoisilla sydämillä on aivan ylisuloinen!! Mistä noin suloista kangasta löytyi? :-) "pari" kertaa itsekin paininut tottelemattoman ompelukoneen kanssa, mutta suosittelen liittymään (jos siis olet facebookissa) fb:n ompeluelämää -ryhmään, sieltä saa ihanasti aina apua ongelmaan kuin ongelmaan!


    Meillä onneksi asunnossa pohjaratkaisu sellainen että ompelu onnistuu myös nukkumaanmenon jälkeen. Mutta kolmen lapsen kanssa aikasi on varmasti kortilla, joten mahtavaa että siitäkin huolimatta olet innostunut! tsemppiä ompeluksiin!:-) vertaistukea löydät minulta aina! ;)

    Mukavaa ystävänpäivää!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, sun blogi on ihan mieletön inspiraation lähde! Toivottavasti harjoittelun myötä opin vielä yhtä taitavaksi kuin sinä! :) pinkki sydänkangas (kuten kaikki muutkin) ovat eurokankaasta ja se on kyllä ylisöpö! Ja kiitti vinkistä, pitääkin katsoa tota fb-ryhmää.

      Poista