keskiviikko 12. marraskuuta 2014

-10kg!

Täällä on pieniä teknisiä ongelmia tuon tietokoneen kanssa ja koska kännykällä bloggaaminen ei ole kovin miellyttävää, on postaustahti nyt melko hidasta... Mutta mutta, katsotaan saisinko nyt julkaistua muutamia ajatuksia tuosta paljon mielessä pyörineestä laihdutusprojektista!

Vajaa kolme kuukautta sitten asettamani kymmenen kilon painonpudotustavoite on siis nyt saavutettu! Ja en kyllä voisi olla tyytyväisempi. Olo on kevyempi, mutta myös energisempi ja ennenkaikkea kroppa tuntuu taas omalta.

Aloitin laihdutusprojektin tyttöjen ollessa vain vajaa viisikuukautisia. Itselle tämä ajankohta projektille tuntui hyvältä. Koin palautuneeni raskaudesta ja synnytyksestä jo hyvin eikä vatsalihasten välissä tuntunut enää rakoa. Koin olevani valmis aloittamaan tehokkaammat salitreenit ja lenkkeilyt. Mä vietin raskauden viimeiset 10 viikkoa vuodelevossa, joten myös halu päästä liikkumaan oli kova. En myöskään enää imettänyt tyttöjä, joten maidontuotannon tai sen laadun mahdollisen heikkenemisen takia ei tarvinnut himmailla laihduttamisen suhteen. Omaa kroppaa kannattaa kuitenkin ehdottomasti kuunnella ja antaa itsellensä aikaa palautua ennen mitään laihdutuskuureja!

Motivaatio on tärkein tekijä onnistumisessa ja kaikki lähtee itsestä. Tärkein tekijä laihdutuksessa on ruokavalio, ja laihtumista edistetään ja tuetaan liikunnalla. Toki muutaman huonosti nukutun yön jälkeen suklaahylly kauppareissulla houkuttelee, sitä kokee olevansa oikeutettu "palkitsemaan" itsensä jaksamisesta ja kuvittelee, että se piristää. Todellisuudessa älytön määrä sokeria saa verensokerit nousemaan hetkeksi pilviin ja kun ne sieltä laskevat, on olo usein entistä väsyneempi. Uudelleen löytämieni terveellisten ruokailutapojen myötä on taas huomannut, että kyllä se olo on energisempi ilman niitä sokerivälipaloja! Terveellisesti syömällä jaksaa oikeasti paljon paremmin!

Superdieetin aikana söin orjallisesti annettujen ohjeiden mukaisesti, mutta dieetin loputtua olen yrittänyt palata kultaiseen keskitiehen ja syödä ns. normaalisti. Päivän syömiset arkena ovat hyvin pitkälti seuraavanlaiset:

aamupala: purkki maitorahkaa/ raejuustoa (joskus puuroa), mehukeittoa

lounas: kaupan valmista tomaattikeittoa, purkki raejuustoa

välipala: purkki rahkaa/proteiinipatukka/hedelmä

päivällinen: salaattia, keitettyjä vihanneksia, lisäksi alle 10% rasvaista lihaa/raejuustoa

iltapala: purkki rahkaa/raejuustoa, mehukeittoa

Toki joinain päivinä saatan syödä palan leipää, jos sitä on poikaa varten ostettu sekä pastaa tms. Isänpäivänä herkuteltiin ja toissa viikolla käytiin miehen kanssa kaksistaan brunssilla. Mutta mielestäni tämä kuuluu normaaliin elämiseen ja syömiseen. Kun peruspaletti syömisten suhteen on kunnossa, saa (ja pitää!) joskus herkutellakin.

Superdieetin aikana kuului treenata 4xviikossa aerobista ja 4x viikossa lihaskuntoa. Kolmen pienen lapsen kanssa ei itsellä kuitenkaan ole voimia eikä aikaa jatkaa noin intensiivistä treenaamista ja treenimäärät ovatkin itsellä tippuneet tästä ehkä noin puoleen. Käyn kaksi kertaa viikossa salilla ja pari-kolme kertaa viikossa lenkillä. Tämä on itselle sopiva määrä, jota jaksaa viikosta toiseen.

Loppuun vielä pari itsestäänselvää vinkkiä, jotka kuitenkin meinaa itsekultakin välillä unohtua:
- juo paljon vettä
- pidä kiinni säännöllisestä ateriarytmistä
- jos ei syö, ei laihdu, eli aivan liian vähillä kaloreilla kroppa menee säästöliekille, jolloin ei paino putoa

Tsemppiä muille, jotka painivat laihdutusprojektien parissa! Tahdonvoimaa ja itsekuria, niin syntyy tuloksia!


6 kommenttia:

  1. Hienoja tuloksia Paula, onnittelut :-)! Tosi järkevästi olet saanut pudotettua painoa ja tulokset on varmasti pysyviä.

    Syön itse myös monesti rahkaa+mehukeittoa. Löysin eilen uuden Valion mansikka-banaanimehukeiton kaupan hyllyltä, joka on ainakin ensimaistamalla tosi hyvää. Suosittelen testaamaan, jos et ole vielä maistanut.

    Täytyy itsekin alkaa tässä vähän järjestelmällisemmin tätä laihdutusasiaa miettimään, kun alan pikku hiljaa lopettamaan imetyksen. Liikuntapuoli on hyvinkin kunnossa, mutta tosiaan se ruokavalio on se ratkaiseva tekijä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! :) pitääkin katsoa ensi kerralla kaupasta tota mehukeittoa, oon ihan jumittunut siihen vadelmakeittoon! Tsemppiä projektiin, kannattaa harkita sitä superdieettiä, mulla ainakin se toimi hyvin! :)

      Poista
  2. Huikeeta Paula! Mulla on samansuuntainen prokkis menossa, siitä lisää myöhemmin blogissa.. Mä tykkään kanssa maitorahkasta, välillä se oli niin puurtavaa mutta nyt taas maistuu.. Motivaatio lienee muutoksen takana ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tsemppiä Raila! Mä en edes tykännyt rahkasta ennen superdieettiä, nyt se menee ihan heittämällä ja on siis jopa hyvää! :) ja vaikka kolmen pienen kanssa oleminen on itsessään jo aikamoista jumppaamista (kuten varmasti tiedät!), on helpompi jaksaa, kun itse voi hyvin ja syö terveellisesti!

      Poista
  3. Vau! Upeita tuloksia olet saanut aikaan. Vitsit kun itsekin saisin ryhdistäydyttyä ;) haluaisin sellaiset 6-8kg tiputtaa. Mutta mä rakastan liikaa herkkuja :D enkä pystyisi elämään rahkalla ja raejuustolla, joskus treeniaikoina niitä söi liikaa ja vieläkin ällöttää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Kokeile sitä superdieettiä, jos sen 6viikkoa jaksaa vetää täysillä, niin 6-8kg on hyvinkin realistinen pudotus dieetin aikana! 😊 Mitä muuten oot treenaillut aiemmin? :)

      Poista